Jos totta puhutaan, ensin en ymmärtänyt lainkaan, mitä hienoa ratsuponeissa on. Niissä on paljon suurempi työ, kuin muissa poneissa, sillä niille täytyy laskea prosentteja ja selvitellä suku puhtaisiin rotuihin asti, jos meinaa saada niille rekisteriprofiilin merkinnän prosenttien tarkistuksesta. Ja tässä vähän aikaa sitten puhtaisiin rotuihin asti selvitys oli pakollinen, jos meinasi ylipäätään saada ponin rekisteriin.
En sitten tiedä mikä minuun meni, kun ostin ensimmäisen ratsuponini Besque Rachelin vuonna 2012. Sitä seurasi pian perässä Fame's Emelie ja ensimmäinen ratsuponikasvattini Kahawai RAC. Alussa ratsuponipopulaatio Caralissa oli pieni ja vuonna 2013 ei syntynyt yhtään kasvattia kyseisestä rodusta. Jotenkin sitten vuonna 2014 tilanne niin sanotusti räjähti käsiin oman tallini mittakaavassa, kun omista poneista alkoi syntymään enemmän kasvatteja (ei montaa kuitenkaan) ja tuli ostettua lisää näitä kivoja poneja muilta harrastajilta. Tänä vuonna ei olekaan minkään muun rotuisia kasvatteja syntynytkään kuin ratsuponeja.
Nykyään ratsuponeja löytyy tallista kaikenkaikkiaan 13 kappaletta ja ne ovat vieneet kyllä sydämeni täysin. Vähän ristiriitaisesti tänäpäivänä tykkään juurikin niiden haasteellisuudesta. Niiden suvusta voi löytyä melkein minkä rotuisia hevosia vain ja on hauska aina lähteä selvittelemään uuden ponin sukua, kun ei yhtään tiedä, mitä sieltä tulee vastaan. Prosenttien laskukaan ei ole niin suuri vaiva enää, kun on tajunnut, miten se tehdään.
Olen muutaman kerran vakavasti harkinnut nostavani ratsuponit Caralin toiseksi viralliseksi kasvatusroduksi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Tallista löytyisi kyllä joka lähtöön jalostusmateriaalia kasvatukseen ja niin edespäin. Ehkäpä sitten joku päivä.
